Eila Minkkinen on pitkän linjan kuvanveistäjä, muotoilija ja hopeaseppä, joka on tehnyt taidetta yli 60 vuoden ajan, joista viimeiset 40 vuotta on kulunut pääasiassa veistosten parissa. Lisäksi hän on työskennellyt opettajana Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa. Hän on kotoisin Keski-Suomesta, Konginkankaan lähellä olevasta ikivanhasta maalaistalosta, ja taiteilijaksi ryhtyminen oli hänelle luonteva valinta jo nuorena. Minkkinen on aina pitänyt piirustuksesta, saihan hän aineesta kympin koulussa! Lapsuuden tarinat Akseli Gallen-Kallelan oleskelusta lähistöllä ja hänen siellä maalaamat kuuluisat Keitele-taulut toimivat vahvana innoittajana. Myös ennen sotaa Minkkisen kodin pihatalossa asui ruotsalainen, arvostettu taidemaalari Tora-Vega Holmström, ja sodan jälkeen siellä asuivat taidegraafikot Kalle Carlstedt ja Erkki Tanttu. Vierailevat taiteilijat jättivät hekin vaikutuksen Minkkiseen, joka hakeutui jo 16-vuotiaana Taideteolliseen ammattikouluun metallitaiteen osastolle. Hän valmistui lopulta Taideteollisuusopiston (nyk. Aalto Yliopisto) teollisen muotoilun osastolta. Opiskeluvuosinaan hän oli kolme vuotta oppilaana hopeasepänpajassa, jossa hän oppi laajasti eri metallien käsityötapoja.
Vaikka hänet tunnetaan nykyisin erityisesti veistoksista, Minkkisen taiteellinen matka alkoi korujen tekemisestä. Hän on tehnyt hyvin monipuolisesti erilaisia töitä, eri kokoisia ja eri materiaaleista. Taiteellisessa ilmaisussa hän ei pidä kiinni yhdestä tyylistä, vaan työskentelytapa, materiaali ja työn tarkoitus ohjaavat lopputulosta. Minkkinen ei siis suosi tiettyä tyyliä tai materiaalia, vaan omien sanojensa mukaan hän toteaa: “Se on aina suosittu se, jota silloin tekee!” Ulkopuoliset ovat silti tunnistaneet hänen töistään selkeän oman kädenjäljen.
Nykyään Minkkinen asuu puutalossa vanhassa Raumassa, joka on maailmanperintökohde. Talossa on asuin- ja työtiloja, ja remontoidussa ulkorakennuksessa on ateljee ja varasto. Luonnon läheisyys – omena- ja kirsikkapuut, marjapensaat ja valon vaihtelu – vaikuttavat voimakkaasti hänen luovuuteensa. Kevään mieletön valo saa usein vanhat luonnokset heräämään henkiin uudelleen, ympäristö kun vaikuttaa tekemiseen paljon. Helsingissä hän koki työtilojen puutteen rajoittavana, mutta Raumalla olosuhteet ovat ihanteelliset myös suurempien teosten tekemiseen.
Minkkisen töissä toistuu luonnon muotojen etsiminen ja niiden tunnelman välittäminen taiteen kautta. Hän pyrkii antamaan teoksilleen nimet, jotka avaavat katsojalle vihjeitä sisällöstä, vaikka teos olisikin abstrakti.
Viime vuosina häntä on puhutellut erityisesti luonnon kato ja sen vaikutukset – tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän käyttää kuparia, jonka patinointi tuo esiin kuivuneen luonnon sävyjä. Luonto on aina ollut hänellä toistuva teema muuttuvissa muodoissa, myös positiivisissa merkityksissä.
Taiteilijan työn haasteet liittyvät usein itse materiaaliin: metalli on haastava ja ankara työstettäessä. Isompien teosten kohdalla myös kuljetus ja säilytys tuovat käytännön haasteita. Inspiraation löytäminen ei sen sijaan ole ongelma – usein jo kynä ja paperi riittävät sen herättämiseen. Taiteilijuuden ja yksinyrittäjyyden yhdistäminen tuo omat haasteensa: verotus, byrokratia ja jatkuva työnteko kuormittavat, ja ihmissuhteille jää vähän tilaa. Minkkinen kokee, että ellei ole luonnostaan ulospäinsuuntautunut, saattaa jäädä helposti varjoon ja tasapaino työn ja sosiaalisen elämän välillä on vaikea ylläpitää. Tästä syystä tapahtumat kuten Konstrundan ovat hänelle tärkeitä – ne tarjoavat mahdollisuuden kohdata yleisöä ja jakaa ajatuksia. Minkkinen toivoo, että hänen luokse tulisi matkailijoita myös kauempaa hänen teosten ääreen. Vuoden 2025 Konstrundaniin hän osallistuu jälleen innolla, kevään valon innoittamana.