Pohjolankatu 1
70500 Kuopio
0503382324
Taidemaalaus
Kaisa Lamminpää-Raekallio on kuopiolainen taidemaalari,
Unelmien Puutarhuri joka inspiroituu runsaista, rönsyilevistä väreistä, tunnelmista,
salaisista, unohdetuista puutarhoista ja maisemista.
´Maalaan hyvin intuitiivisesti, leikkien ja improvisoiden niin, että lopputulos on itsellenikin monesti yllättävä!
Toimin myös monitaiteellisella työkentällä yhdistäen maalaamisen ja esiintymisen.
Tilauksesta ohjaan myös muita taiteen maailmaan
toiminimeni valontanssin kautta.´
Tapahtuman aikana vierailijat pääsevät kiertämään KulttuuriKonepajan VINTISSÄ, jossa sijaitsee monen eri taiteilijan työtiloja. Omassa Ateljeessani on nähtävillä keskeneräisiä sekä valmiita maalauksia.
KulttuuriKonepajan Vintin Pop-Up Galleriasta löytyy taidenäyttely maalauksistani ja kerron vieraille työskentely tavoistani sekä taiteilijapolustani.
Koko tapahtuman ajan on auki pieni Pop-Up Kahvila sekä tarjolla live-musiikkia, josta vastaa muusikko-puolisoni
Antti Raekallio.
KulttuuriKonepajan Vintti, Pohjolankatu 1, Männistö, Kuopio.
Ateljeeni sijaitsee Kullervonkadun päädyssä, josta tulee tie alas parkkipaikalle, puuportaat 2.krs.