Peltomäentie 11
07600 Myrskylä
0407545531
Muu, Taidemaalaus
Kuvataideopettajan koulutus. Taideopinnot aloitin ensin Vapaassa taidekoulussa. Maalaminen, värit ja tunnelmat ovat taiteessani pääosissa. Olen tehnyt myös visuaalisen teatterin esityksiä eri työryhmien kanssa. Itselleni tärkeimpänä pidän hevosteatteri- esitystä, joka tehtiin v. 2003 Myrskylässä. Olen ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä ja pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä eri puolilla, myös Tukholmassa ja Viron Viljandissa. Viiden viimeisen vuoden aikana olen tehnyt lasten kirjoja. Sekä teksti että kuvat ovat minun.
Retrospektiivinen maalausnäyttely. Teoksia eri tekniikoilla, kuten pastelli, akvarelli, öljymaalaus ja sekatekniikka. Osallistujat voivat halutessaan maalata oman pienen akvarellin.
Talon takaovesta sisäänkäynti, portaat alas.