Kaapelitehdas, Tallberginkatu
00180 Helsinki
0503050860
Taidemaalaus
Työhuoneessani Kaapelitehtaalla, jossa olen työskennellyt 90-luvun alusta on nähtävillä maalauksia eri vuosikymmeniltä, myös uusia maalauksiani. Olen 1961 syntynyt taidemaalari ja valmistunut Kuvataideakatemiasta 1989. Egyptissä Helwan Universityssä Kairossa ja Suomessa Taideteollisessa korkeakoulussa (Aalto yliopisto)opiskelin jatko-opintoja. Suomen lisäksi maalauksiin olen saanut vaikutteita Tansaniasta, Egyptistä, Espanjasta ja Marokosta. Näissä maissa olen myös asunut tai oleskellut pitkään ja esittänyt maalauksiani näyttelyissä. Maalaan lähinnä öljyvärimaalauksia, joissa valo ja sen eri sävyt ovat tärkeitä. Aihepiireinä ovat arkkitehtuuri, luonto ja maisemat. Viimeisimmän näyttelyni aiheena oli puro ja koski Kainuusta, mistä olen kotoisin. Minun teoksia on mm. HAM:n kokoelmissa.
Esittelen maalauksiani työhuoneellani.
Kaapelitehtaan sisäpiha, B-portaan hissillä tai rappusia 4. kerrokseen. Käänny vasempaan käytävällä, kun saavut 4.kerrokseen, kävele 10 metriä huoneeseen 458.