Svinhufvudinkatu 23 A
15110 Lahti
0442820177
Piirustus, Taidemaalaus, Visuaalinen taide
Olen kuvataiteilija Lahdesta. Olen toiminut taiteilijan ammatissa jo 23 vuotta. Viimeaikoina olen tutkinut maalausjälkeä sekä leluksi tarkoitettua limaa, joka katkeaa ja venyy sekä pomppii ja valuu. Työskentelen pääasiassa piirtämällä ja maalaamalla. Välineenäni on usein hiilikynä, jolla piirrän pellavakankaiselle maalauspohjalle. Teoksissani yhdistän piirrosjälkeen myös akryylimaalausta. Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on pyrkimys kohdata asioiden ja esineiden olio eli niiden omin olemus. Tavoittaakseni olion, esitän asiat mahdollisimman objektiivisesti, lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä. Miten kuvata jotain, joka on olemassa jo ennen kuin sen voi aistia tai havaita?
Mahdollisuus tutustua samalla käynnillä useamman kuvataiteilijan, muotoilijan ja käsityöläisen työhuoneisiin ja työskentelyyn, sekä käytäville ripustettuun näyttelyyn.
Työhuoneeni sijaitsee rakennuksen neljännessä kerroksessa. Rappukäytävän ovi A on sisäpihan puolella, nurkassa. Myös hissi on käytettävissä tarvittaessa.