Alvar Aallontie 4, as 5
27500 KAUTTUA
0456132646
Keramiikka, Taidemaalaus
Olen Euralainen kuvataiteilija, taideterapeutti sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen tehnyt taidetta koko ikäni, aiemmin muun työn ohessa, mutta viimeiset 3 vuotta yrittäjänä Kauttuan Ruukinpuistossa. Työni ovat värikkäitä akryylimaalauksia. Usein huomaan ajankohtaisten aiheiden, esimerkiksi huolen luonnon tilasta ilmestyvän maalauksiini. Esittävyys maalauksissani on satunnaista, ja pidän siitä, että katsoja tulkitsee työtäni omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan, löytää niistä jotain itselleen tärkeää. Vaikka työni ovat pääsääntöisesti abstrakteja, saan innoitusta luonnosta, sen pienistä yksityiskohdista, sammaleista, kivistä sekä maisemasta. Teen myös pieniä keramiikkaesineitä sekä korvakoruja.
Ateljee avoinna. Olet tervetullut työhuoneelle sekä ostoksille, että ihan vaan hengähtämään hetkeksi taiteen keskelle.
Työhuone sijaitsee terassitalon ylimmässä kerroksessa. Opastus Alvar Aallontien päästä.