Taiteen perjantai: Voiko kahvilla ja marjoilla maalata?

26.08.2022 klo 15:10
Vastauksen saat perjantaina 2.9 kun kuvataiteilija Anna Semerdjiev esittelee tämänvuotisen tehtävän.

Taiteen perjantai tarjoaa jälleen kerran ilmaista taidetoimintaa kaikille alakoululaisille. Se tuntuu hyvin tärkeältä näinä aikoina. Tehtävä tarjoaa loistavan mahdollisuuden ja iloisen luovan hetken, ja sen voi toteuttaa koulussa tai kotona. Opettajat tai vanhemmat voivat tarvittaessa auttaa valmisteluissa. Ohjeet löytyvät Konstrundan -verkkosivustolta osoitteesta www.konstrundan.fi/taiteen_perjantai/.

Tämänvuotinen elokuva julkaistaan verkkosivuilla Taiteen Perjantaina 2.9.2022. Elokuva jää verkkosivuille ja tehtävät voi tehdä myös myöhempänä ajankohtana. Elokuvassa kuvataiteilija Anna Semerdjiev kertoo lyhyesti itsestään ja työstään, minkä jälkeen hän esittelee tehtävän lapsille. Tehtävässä Anna käyttää marjoja, kahvia, sitruunaa ja ruokasoodaa ja maalaa niillä.

Tämän vuoden elokuvan on toteuttanut tuotantoyhtiö Filmbutik, ja tänä vuonna elokuva on saatavilla ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. 

Tehtävästä tuotetut teokset voi esitellä sosiaalisessa mediassa. Opettajia tai vanhempia pyydetään lataamaan kuvia lasten taideteoksista Instagramiin hashtagilla #konstensfredag #taiteenperjantai #konstrundan tai lähettämään kuvat Konstrundanille julkaistavaksi osoitteeseen konstens.fredag(a)gmail.com. 

 

Ennakkoon varatut ryhmävierailut Taiteen perjantaina

Tavoittaaksemme vanhempia lapsia tarjoamme konseptin, jossa koulu- ja opiskelijaryhmät voivat vierailla ateljeissa Taiteen perjantaina. Luettelo osallistujista, jotka ottavat vastaan ryhmiä perjantaina 2. syyskuuta, on saatavilla verkkosivustolla www.konstrundan.fi/taiteen_perjantai . Ota yhteyttä suoraan taiteilijaan ja varaa vierailusi.  

 

Uutuus! Konstrundan Bingo!

Uutuutena tänä vuonna meillä on ilo esitellä Konstrundan Bingo! Mene osoitteeseen www.konstrundan.fi/taiteen_perjantai ja löydät bingolomakkeemme. Tulosta se tai pelaa kännykälläsi. On mahdollista pelata bingo vierailujen aikana, kuka saa ensimmäisenä bingon? oit myös pelata niin, että yrität löytää mahdollisimman monta bingokortissa mainittua esinettä.

 

Konstrundan

Konstrundan on vakiintunut valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään Suomessa vuosittain.  

Tänä vuonna Konstrundan järjestetään viikonloppuna 3.-4.9.2022, silloin noin 450 ammattitaiteilijaa, käsityöläistä ja muotoilijaa avaavat työhuoneensa ja työpajansa yleisölle.  

 

Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja: 

Veronica Svenskberg, Konstrundanin sihteeri
konstrundan.info(a)gmail.com

Konstrundan