Mustaan pukeutunut Elina Länsman seisoo maalauksen edessä

Lappi: Elina Länsman

12.08.2022 klo 13:00
Konstrundanin pohjoisin ateljee on Elina Länsmanin

Elina valmistui Taiteen maisteriksi Lapin Yliopistosta vuonna 2004. Sen jälkeen hän on täydentänyt opintojaan mm. litografia ja taiteen filosofian opinnoilla Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on myös aikaisemmin opiskellut Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä.

Elina on oululaissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu poronhoitokulttuurissa. Ennen taidekoulutuksia Elinaa kiinnosti luonnontiede ja matematiikka, mutta koska taipumus taiteeseen oli, hän halusi kokeilla kuinka pitkälle taiteen avulla pääsee.

Nuorgamissa Elinalla on työtila kodin yhteydessä. Sieltä löytyy myös litografiaprässi, jolla hän vedostaa litografiateoksia kalkkikiviltä. Painotekniikka antaa aivan omanlaisen jäljen ja se sopii hyvin Elinan maalaukselliseen tapaan tehdä teoksia. Tekniikka on työläs ja haastava ja sillä on ennen vanhaan tehty niin julisteita kun karttoja. Työskentely litografian kanssa tapahtuu usein pajayhteisöissä. Sellaisista Elinalla on paljon kokemusta, niin Helsingistä kun Pariisistakin. Pajoissa on hyvä yhteistyö taiteilijoiden kesken ja Elina on tehnyt paljon yhteistyötä muiden litografiataiteilijoiden kanssa, ja  pitänyt yhdessä näyttelyitä niin Suomessa kuin ulkomailla. Viimeiset 10 vuotta on hän on ollut mukana pyörittämässä kesägalleriaa Savonlinnassa. Elinalle on tärkeää kohdata yleisöä, silloin hän näkee taideteokset eri valossa.

Aiheet Elinan teoksiin tulevat ympärillä olevasta elämästä ja tarinoista. Lähtökohtana on pohjoinen luonto ja elämäntapa. Teemana on havainnot luonnosta, sekä eläimet, ehkä lähinnä metaforana, jotka kuvastavat usein ihmisiä. Taide on tapa kommunikoida yleisölle ja työstää sitä mitä ympärillä tapahtuu. Katsojat voivat samaistua teosten tunnelmiin ja löytää omia kokemuksiaan taideteoksista.

Tämän vuoden vapun aikana työn alla ovat olleet teokset jotka tulevat Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidaan Inarin kirkonkylässä. Yksityisnäyttelyn avajaiset pidetään samaan aikaan kun museon ison laajennuksen avajaisia ja Elina on uuden galleriatilan ensimmäinen taiteilija. Näyttely “Minun ajassani, sinun paikassasi” on auki 1.6.2022-17.1.2023, eli myös Konstrundanin alla. Esillä on suurikokoisia maalauksia ja litografiateoksia. 

Lisäksi Elinan teoksia on esillä suomalais - ranskalais –italialaisessa yhteisnäyttelyssä Sisiliassa tänä vuonna. Korona on siirtänyt näyttelyä jo kaksi vuotta. Elinalla on myös lukuisia näyttelyitä takanaan, niin yksityisiä että ryhmässä, Japanista Pohjoismaihin. Residensseissä hän on ollut Senegalissa, Pariisissa ja Norjassa. 

Konstrundan Elina pitää hyvänä tapahtumana kohdata ihmisiä. Se on hieno asia että pääsee tutustumaan niin taiteilijaan kun työskentelytilaan että tekniikoihin. Myös laaja markkinointi on iso etu. Yleensä Elina menee Nuorgamista muualle tapaamaan taiteenystäviä - nyt ne voivat tulla hänen luo. Elinan koti ja ateljee on ihan pääntien varressa, ennen kylää. Konstrundanin jälkeen Elina ottaa vastaan vierailijoita kotinsa yhteydessä työtiloissaan ja juuri nyt rakenteilla olevassa esittelytilassa sopimuksen mukaan.

Vierailukohde vuoden 2022 Konstrundanin aikana

282. Elina Länsman - Kotiateljee

Ami Avellán