JUHLAVUOTTAAN VIETTÄVÄ KONSTRUNDAN ONNISTUI YLI ODOTUSTEN!

11.10.2022 klo 11:14
Konstrundan järjestettiin viidettätoistakertaa Suomessa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lähes
440 taiteilijaa, taidekäsityöläistä ja muotoilijaa avasivat studioidensa ovet yleisölle ja kutsuivat kävijät
keskusteluihin, työnäytöksiin ja energisoiviin kokemuksiin. Yhteensä niissä vieraili yli 28 000 uteliasta taiteen
ystävää.

“On todella upeaa että Konstrundan huokutteli näin monta kävijää tänä vuonna” sanoo projektijohtaja Martina Lindberg, “viime vuosina kiinnostus Konstrundania kohtaan on kasvanut ja meillä on osallistujia koko maassa, pohjoisen Nuorgamista aina Eckeröhön etelässä”.


Kaikki osallistujat esitellään kotisivuillamme https://konstrundan.fi/fi/ateljeet/ ja osallistujiin voi toki olla yhteydessä myös Konstrundan-viikonlopun ulkopuolella.


Osallistujat arvostavat Konstrundania ja ovat kiitollisia kaikista vierailijoista, jotka tukevat luovaa kenttää.
Tärkeintä ei aina ole että ostaa jotain, vaan jo kiinnostuksen esittäminen taiteilijan työtä kohtaan tarkoittaa paljon. Osallistujilta saamamme palaute osoittavat, että kohtaamisia ja keskusteluja vierailijoiden kanssa arvostetaan suuresti. Olemme saaneet palautetta osallistujilta ja otamme sen huomioon tulevien Konstrundanien suunnittelussa.


Ensi vuonna Konstrundan järjestetään 2.-–3.9.2023 ja toivomme että saamme houkuteltua mukaan monia uusia osallistujia. Hakuaika on 20.1–20.2.2023.

Taiteen Perjantai 2.9.2022

Konstrundania edeltävänä perjantaina julkaisimme elokuvan, joka on suunnattu kaikille alakouluikäisille
lapsille. Elokuvassa taiteilija Anna Semerdjiev kertoo itsestään ja työstään. Sen jälkeen hän antaa lapsille
pedagogisen taidetehtävän, jonka he voivat tehdä koulussa tai kotona. Tämän vuoden tehtävä on nimeltään  "Maukasta ja myrkytönta maalaamista" ja siinä Anna näyttää miten voi maalata marjoilla, kahvilla, sitruunalla ja ruokasoodalla.


Elokuvan avulla lapset voivat tehdä tehtävän itse, mutta opettajan tai huoltajien on autettava keräämään
tarvittavat materiaalit. Ohjeet ja elokuva löytyvät osoitteesta https://konstrundan.fi/fi/taiteen_perjantai/.
Elokuva löytyy ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi ja on tekstitetty kaikilla kolmella kielellä.


Jaa mielellään luomuksesi kanssamme somessa. Tägää postaus @konstrundan ja käytä mielellään hashtageja:


#konstensfredag #taiteenperjantai #konstrundan #konstrundan2022


Tarjosimme myös kouluille ja yhdistyksille mahdollisuuden ryhmävierailuille noin 180 Konstrundan-osallistujan luona perjaintain aikana. Noin 100 ryhmää tarttui tarjoukseen.

Webinaari taiteilijoille 2.9.22

Yhteistyössä ammattikorkeakoulu Novian ja Stiftelsen för Nordiska konstskolanin kanssa järjestimme tänä
vuonna webinaarin otsikolla “Miten selviytyä taiteilijana tänään?”. Viisi taidealan toimijaa kertoi ajatuksistaan taiteilijuudesta ammattina ja antoi käytännön neuvoja. Tallenteet puheenvuoroista löytyvät Konstrundanin verkkosivuilta tai Youtube-kanavalta Konstrundan Helsingfors.


Webinaari oli suosittu ja se on saamassa jatkoa talvella, seuraa Konstrundanin somekanavia ja kotisivuja saadaksesi lisätietoja.
 


 

Konstrundan

Konstrundan avajaisjuhlat 5.9. Kulttuuritalo Grandissa

Tervetuloa Konstrundanin avajaisjuhliin Kulttuuritalo Grandiin! Juhlimme tämän vuoden Konstrundanin alkua, joka järjestetään viikonloppuna 7.-8.9.2024, sekä Konstrundanin siirtymistä Porvooseen ja Itä-Uudellemaalle. Tämä juhla on myös hedelmällisen yhteistyön alku Kulttuuriyhdistys Grandin kanssa.Lue lisää »
28.08.2024 klo 21:06

Vuoden 2024 Konstrundan-kuvittaja: Amanda Valkonen

Tämän vuoden kuvittaja on ahvenanmaalainen Amanda ValkonenLue lisää »
03.03.2024 klo 17:56

VUODEN 2024 KONSTRUNDAN-HAKU ON ALKANUT

Ammattitaiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden on nyt mahdollista jättää hakemus vuoden 2024 Konstrundaniin. Hakuaika on 15.1.–25.2.2024. Lue lisää »
15.01.2024 klo 09:00

Tämän vuoden Konstrundan osallistujat valittu!

Konstrundan on vakiintunut tapahtuma, joka on järjestetty Suomessa vuosittain vuodesta 2008 lähtien. Konstrundanin aikana taiteen-, käsityön-, ja muotoilun ammattilaiset avaavat työhuoneensa ja työpajansa yleisölle. Lue lisää »
27.03.2023 klo 16:24

Ahvenanmaalla uusi aluevastaava

Toivotamme Therese Hjälmarstrandin tervetulleeksi Ahvenanmaan uudeksi aluevastaavaksi. Therese ottaa vastaan viestikapulan Leila Cormwell-Morgan Lönnrothilta! Lue lisää »
11.10.2022 klo 09:00

Webinaarin tallennukset!

Etkö ehtinyt mukaan meidän webinaariin 2.9? Ei hätää nyt voit katsoa tallennetut puheenvuorot omalla ajallasi.Lue lisää »
21.09.2022 klo 19:30

Taiteen perjantai: Voiko kahvilla ja marjoilla maalata?

Vastauksen saat perjantaina 2.9 kun kuvataiteilija Anna Semerdjiev esittelee tämänvuotisen tehtävän.Lue lisää »
26.08.2022 klo 15:10

Konstrundan on jo ovella!

Konstrundan on vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Suomessa tänä vuonna jo 15. kerran! Viikonloppuna 3.–4. syyskuuta noin 450 taiteilijaa, käsityöläistä ja muotoilijaa eri puolilta maata avaavat työhuoneidensa ovet kello 11–17. Lue lisää »
24.08.2022 klo 09:00