Konstrundanin tiimissä on ollut paljon muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana ja tiimi on saanut monta uutta kasvoa. Tiimissä pidempään olleet ovat olleet korvaamattoman tärkeitä tukipilareita, jotta siirtymä on sujunut sujuvasti. Erityisen lämmin kiitos Leena Stolzmannille, Ami Avellánille, Tiina Rajakalliolle, Anne Johansson Padillalle, Gisela Montoselle sekä Sara Paneliukselle arvokkaasta työstä!
Viime syksynä tapahtuma sai uuden projektipäällikön, Anniina Dunder-Bergin. Hän on aiemmin toiminut mm. Design District Helsingin toiminnanjohtajana ja vetää Konstrundanin ohella luovaa kollektiivia nimeltä Studio BOM. Hänen tukenaan ovat markkinointiassistentti Gisela Montonen sekä sihteeri Anne Johansson Padilla.
Konstrundanilla on lisäksi kahdeksan tuntityönä työskentelevää aluevastaavaa, jotka tukevat tapahtumaan osallistuvia taiteilijoita omalla maantieteellisellä vastuualueellaan. Heillä on lisäksi tärkeä rooli tapahtuman suunnittelussa ja valmisteluissa.
- Ami Avellán – Pohjois-Suomi
- Lilli Berts – Pohjanmaa
- Ulrika Kjeldsen – Ahvenanmaa
- Sara Panelius – Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Keski-Suomi
- Tiina Rajakallio – Kymenlaakso ja Itä-Suomi
- Leena Stolzmann – Itä-Uusimaa ja Päijät-Häme
- Mikaela Wikström – Pääkaupunkiseutu
- Viktor Wolff – Länsi-Uusimaa ja Kanta-Häme
Koko tiimi odottaa jo innoissaan syksyn Konstrundan-viikonloppua. Esittelemme tiimin jäsenet yksitellen kevään mittaan Instagramissa ja Facebookissa.

